Skip to main content

Olen palvellut asiakkaitani myynnin personal trainerina nyt runsaat 1,5 vuotta. Tämä on ollut hyvää aikaa.

Olen saanut valtavasti energiaa asiakkailtani; yrittäjiltä, toimitusjohtajilta ja työhönsä intohimoisesti suhtautuvilta myyjiltä.

Kiitokset haluan antaa asiakkailleni muiden muassa Autosalpa Oy:ssä, Painolassa, Herrainpukimolla, Kilon Osuusautolla, Sihy Oy:ssä ja Teakilla. Näiden lisäksi olen auttanut asiakkaitani 20 muulla toimialalla.

Konsepti on osoittanut toimivuutensa. Erityisesti mieltäni ovat lämmittäneet joidenkin asiakkaiden saavuttamat myyntiennätykset.

Luontaisen kasvun myötä laajennan palvelutarjontaani. Jatkossa autan asiakkaitani myynnin ja asiakashankinnan ulkoistamisessa ja operatiivisessa toiminnassa.

Kyllä, luit aivan oikein. Jos haluat että otan myyntivastuun, niin voin sen ottaa. Ilmoita vain minulle jos sinulla tai kontaktillasi on myytävää.

Myynnin ulkoistaminen voi olla järkevää, jos yrityksen johdolla ei ole riittävästi aikaa keskittyä tuotteen myyntiin. Tämä tilanne voi olla esimerkiksi silloin jos yrityksen päätuote vie kaiken huomion.

Myyjän palkkaaminen on kallista ja virherekrytoinnit eivät ole harvinaisia. Ammattimaisen kumppanin käyttäminen on usein riskittömämpi vaihtoehto.

Paraskaan myyjä ei kykene tekemään maksimaalista tulosta jos tuote tai palvelu on markkinoitu heikosti.

Siksi olen kumppanoitunut viestintä- ja markkinointi-alan kehäketun Jari Peltolan kanssa. Hänet tunnetaan muiden muassa markkinointitoimisto Serus Median ex. toimitusjohtajana ja Kauppalehden uutispäällikkönä. Hän on muuten mies, joka toi klikkausjournalismin taloussaiteille Suomessa.

Yhdessä me osaamme sytyttää asiakkaissasi ostohalun ja taluttaa hänet kassalle asti. Tämä on juuri sitä, mitä itsekin alan kumppaniltasi toivot, eikö vain?

Olisiko sinulla jotain myytävää? Laita minulle viesti, niin asiat alkavat tapahtua!

Voit tutustua myös palvelumme uusiin verkkosivuihin osoitteessa myylisää.fi

Myynnintekijä Holm

Olen koko urani auttanut loppuasiakkaita saamaan parhaat tuotteet sekä palvelut ja auttanut myös kulloistakin myyntiryhmääni aktiivisten myyntioppieni mukaisesti. Kun kyseessä on myynnin tai asiakaspalvelun kehittäminen, tarjoan kaiken osaamiseni ja kokemukseni Sinun käyttöösi.