Vertaan ensivaikutelmaa kiinalaisten pingispelaajien tekemiin avaussyöttöihin. Heidän syöttönsähän ovat tunnetusti maailman parhaita. Taustalla on filosofia, jonka mukaan avaussyöttö on ainoa lyönti johon vastustaja ei voi vaikuttaa. Siksi kiinalaiset panostavat avaukseen hurjan paljon.
Näinhän se on ensivaikutelmankin suhteen. Sinä päätät, oletko ajoissa, oletko jättänyt riittävästi pelivaraa ruuhkien varalle, miltä tuoksut, hymyiletkö, onko takkisi puhdas, ovatko hiuksesi kammatut, näkyykö kello ja niin edelleen.
Yksityiskohtia on lukemattoman paljon, mutta yksi asia on varma: vain sinä vaikutat siihen, millaisen ensivaikutelman asiakas sinusta saa.
Hyvän tapaamisen aloituksen perusteesejä ovat iloisuus, hymy ja reipas keskustelun aloitus ajankohtaisesta tai silmiin osuvasta asiasta.
Täsmällisyys ja puhelimessa luvatussa aikataulussa pitäytyminen ovat kriittisiä menestystekijöitä ensivaikutelman luonnissa.
Heti alkuun on hyvä saada asiakas kertomaan vaikka seinällä olevista kunniakirjoista, toimitiloista tai muusta asiakkaalle tärkeästä asiasta. Asiakas on aina tähti, ja tämä tulee huomioida heti alusta asti.
Tee huomioita, ja ajattele asioita itsesi kautta. Millaisen myyntimiehen sinä mielelläsi tapaisit? Sellaisen, joka tuo sinullekin positiivista energiaa? Millainen ensivaikutelma parantaa kauppojen teon mahdollisuutta, kun sinulle yritetään myydä jotain? Millaisella valmistautumisella varustetun myyntimiehen sinä mieluiten kohtaat? Ajoissa tulevan, energiasta ja innosta pursuavan?
Vastauksesi lienee, että haluat jo ensivaikutelmasta alkaen vahvaa luottamusta henkivän myynnin ammattilaisen, joka haluaa auttaa ongelmiesi ratkaisemisessa.